Ei, miksi, miksi mä näin sen? ei ois pitänyt. Luulin unohtaneeni hänet mutta olin väärässä. sama olo valtaa mut taas, se näkee mut? miten tää voi olla mahollista? mä entiedä! mä en ymmärrä, en voi käsittää itteeni mä uskon siihen taas! en saa mun pitää oikeesti lopettaa, se ei nää mun elämää!! mutta oon heikko enkä pysty uskomaan siihen. toivottavasti tää ei kauan kestä mutta musta tuntuu että tää on ikuinen kidutus.. en sanonut sanaakaan katsoessani hänen käsiään, silmiin en katsonut, en pystynyt, tiesin että se katse ois saanu mut taas valtaan. istuttiin autossa, katsoin ikkunasta tunsin hänen katsoneen minua päin mutta itse katsoin huomaamattakaan pihalla olevaan abc-kylttiin. vaikka mielessäni ajattelin kumpa voisin katsoa häntä silmiin... mutta en silti katsonut tällä kerralla olin vahva JA NYT VOIN VIHDOIN SANOA SEN! tein sen, olin kylmä, toisaalta oon siitä onnellinen mutta toisaalta kaduttaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti